Bitcoin

Bitcoin keksittiin vuonna 2009 henkilön tai ryhmän toimesta, joka kutsui itseään Satoshi Nakamoto. Tavoitteena luoda ”uusi sähköinen kassajärjestelmä”, joka oli ”täysin hajautettu ilman palvelinta tai keskuspankkeja”.

Yksinkertaisesti sanottuna bitcoin on siis digitaalinen valuutta. Siinä ei siis ole olemassa seteleitä tai kolikoita, vaan bitcoin on ns. ”louhittu” netistä. Se on hajautettu – eli se ei toimi minkään hallituksen tai keskuspankin alaisuudessa, joka toisaalta on vahvuus, mutta se voi myös olla riski ainakin silloin kun esimerkiksi treidataan bitcoineja tai muita kryptovaluuttoja käyttäen.

Bitcoin takaa anonyymiuden

Myös bitcoinien omistajat ovat nimettömiä, eli nimien, verotunnusten tai sosiaaliturvatunnusten sijaan bitcoin yhdistää ostajat ja myyjät salausavainta käyttäen. Tästä syystä se sopii loistavasti sellaisille henkilöille jotka haluavat pitää täyden anonyymiuden.

Koska bitcoineja ei paineta missään rahalaitoksessa, eivätkä ne toimi minkään valtion tai keskuspankin alaisuudessa, niin ne syntyvät varsin eritavalla kuin perinteinen totuttu valuutta. Ryhmä koodareita tai hakkereita louhiikin bitcoinia käyttämällä kehittyneen matematiikan ja tietojenkäsittelyn yhdistelmää.

Miten bitcoinin arvo määrittyy?

Viime kädessä bitcoinin arvo määräytyy sen mukaan, mitä ihmiset maksavat. Sen hinnoittelu on siis varsin samankaltaista kuin osakkeiden hinnoittelu.
Satoshi Nakamodon laatimassa pöytäkirjassa kerrotaan myös sellainen seikka , että vain 21 miljoonaa bittikiveä voidaan louhia – tähän mennessä on kaivettu noin 12 miljoonaa kappaletta – eli jäljellä on vielä jonkun verran.

Tosin vieläkään ei ole pystytty varmasti selvittämään miksi Nakamato ilmoitti määräksi juuri tuon 21 miljoonaa? Joka tapauksessa tuo ilmoitettu määrä perustuu mitä luultavimmin monimutkaiseen ​​matemaattiseen ja taloudelliseen teoriaan ja erilaisiin laskelmiin.

Ns. normaalin valuutan kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen Dollarin tai Englannin Punnan arvo määrittyy keskuspankin sekä hallituksen toimesta, bitcoinien kanssa näin ei siis kuitenkaan ole asianlaita, vaan niiden ”arvo” on täysin avoin tulkinnalle. Tämä ”hinnan löytämisen” prosessi, onkin juuri se syys miksi bitcoin on niin herkkä valuutta ja myös altis suurillekin hinnanvaihteluille. Oikein sijoitettuna ja riskit tiedostaen se on kuitenkin myös suuri voimavara ja mahdollisuus päästä ansaitsemaan suurikin summia rahaa.

Bitcoin on tehnyt Satoshi Nakamodosta todellisen miljardöörin, ainakin paperilla. Bitcoin on muutenkin luonut runsaasti miljonäärejä teknologisten pioneerien, sijoittajien ja varhaisten bitcoin-kaivostyöläisten keskuudessa.

Bitcoinien riskit – onko niitä?

Luonnollisesti bitcoineilla kikkailuun liittyy myös muutamia riskejä, kuten esimerkiksi juuri edellä mainittu heilahteluherkkyys, sillä tosiaan koska bitcoin ei ole minkään keskuspankin alaisuudessa toimiva, niin juuri se tekee siitä myös varsin riskialttiin. Hyvänä esimerkkinä voisi sanoa esimerkiksi sellaisen skenaarion jossa aamulla herätessä pystyy samantien tarkistamaan melko tarkasti kuinka paljon esimerkiksi dollarin tai punnan arvo sillä hetkellä on. Bitcoin on kuitenkin täysin erilainen ja sen taloudellinen arvo on erittäin epävakaa ja saattaa heilahtaa todella suurestikkin päivän ja jopa tuntien aikana.

Bitcoin, kuten muutkin kryptovaluutat ovat kuitenkin vahvasti läsnä nykyisin ja mitä luultavimmin tulee myös olemaan ainakin muutaman seuraavan vuoden ajan, ennen kuin se ehtyy tai jotakin uutta ja vielä hienompaa saadaan tilalle.